perjantai 2. syyskuuta 2016

Lapin Vasemmistonuoret: Sipilän hallituksen budjettiesitys veropohjaan kelvoton

Lapin Vasemmistonuoret tyrmää Juha Sipilän hallituksen eilen julkistaman budjettiesityksen. Järjestön mukaan pieni- ja keskituloisille kohdennetut verokevennykset ovat todellisuudessa vain tehoton kompensaatio esimerkiksi kilpailukykysopimuksesta ja epäoikeudenmukaisten tasaverojen noususta johtuvista tulonmenetyksistä sekä kulueristä.

Järjestön mukaan pääministeri jättää edelleen kaikkein hyvätuloisimmat “taloustalkoidensa” ulkopuolelle. Pääministeri maksatuttaa polttoaineveron kaltaisilla tasaveroilla veronkevennykset, joilla kaikkein hyvätuloisimmat saavat höllennyksiä tuliterän kulkuneuvon autoverenhöllennyksiin.

Lapin Vasemmistonuorten mukaan veropohjaa tulee kasvattaa ja oikeudenmukaistaa riittävällä ansiotuloverotuksen progressiolla. Pääomatuloverosta tulee asteittain luopua ja pääomien verottamisessa siirtyä ansiotuloverotuksen kaltaiseen yhdenmukaiseen progressiiviseen tuloverotukseen. Kaikkein hyvätuloisimpien verotusta tulee nostaa. Vastaavasti vähävaraisten veroastetta tulee laskea ja esimerkiksi alle 10 000 euroa vuodessa tienaavien tulot tulee tehdä verovapaaksi.

Järjestö kannustaa kaikkia kynnellekykeneviä osallistumaan lauantaina 3.9 järjestettävään joukkovoima-mielenosoitukseen leikkauksia vastaan ihmisarvoisen elämän puolesta.