Sen erään 36-sivuisen asian herättämiä negatiivisiä tunteita voisi purkaa monesta eri lähestymiskulmasta. Yksi niistä on eläkeläisten hyvinvointi, toinen se, että taloustilanteen ollessa huono kirjastoja ja muita tasa-arvon mahdollistavia palveluita tullaan seuraavien vuosien kuluessa ajamaan alas. Hallituspuolueet eivät kyenneet löytämään riveistään kuin viisi sellaista naista, jotka eivät jäädy kameran edessä ja voivat näin ollen tarvittaessa vaikka leikkiä pätevää. Noihin viiteen ei lukeutunut esimerkiksi Kulmuni tai Pelkonen. Ärsyttävää. Aina mun pitää olla feministi yhdessä nykyajan onnistuneimmista yhteiskunnista.
Tällaisten asioiden sijaan päätän kuitenkin nostaa perusteellisemmin esiin sen osan 36-sivuisesta asiasta, jota ollaan jo eri suunnista puitu paljon viimeisen kolmen päivän aikana. Suurin osa hallituspuolueiden äänestäjistä ei odottanut tilaavansa sitä mitä nyt tulevat saamaan. Koulutuksesta ja sen ympärillä eläviltä leikkaaminen on asia, joka ahdistaa vasemmistonuoria ihan erityisellä tasolla. Miksi Suomen kilpailukyvyn tärkeimmästä luojasta, kansainvälisesti kadehditusta valttikortista päätetään leikata massiivinen siivu?
Järjettömyys johtunee ihmisistä, jotka uskovat kouluissa ja tutkimuslaitoksissa esiintyvän massiivisissa määrin ”tyhjäkäyntiä”. Professorit vetävät lonkkaa kesäisin, luokanopettajat tekevät niin joka päivä. Suomen lukioissa voidaan liian hyvin ja kehitytään liian paljon. Ulkomaalaiset tulevat ilmaisten lastenvaunujen perässä tänne meidän kansalliseen omaisuuteemme opiskelemaan. Peruskoulujen oppilasmäärä luokkakoot ovat niin pieniä, että numeroiden vaivattoman ja aikaa viemättömän lätkimisen jälkeen opettajille jää kasapäin aikaa havaita koulukiusaaminen ja vaaralliset välituntileikit. Oppilaat peruskouluissa ovat muutenkin turhan tasa-arvoisia, mitä jos maksullistettaisiin esikoulu?
Antti Kaikkosta siteeratakseni: ”Se onkin hyvä huomata, että sinun opintotukeen tämä ei vaikuta, eli tämän päivän opiskelijoiden opintotukeen se ei vaikuta.” (Yle Kioski 27.5.) Kyseessä oli hyvä yritys lohdutella ahdistuneita ihmisiä. Ikävä kyllä se ei toimi esimerkiksi sellaisiin ihmisiin, jotka ovat vasta – ei tämän päivän, vaan – noin elokuun 10:nnen päivän opiskelijoita. Ja jotka tietävät roikkuvansa opintotuen ja julkisen sektorin palveluiden varassa vähintään seuraavan vuosikymmenen, jotta jonain päivänä voisivat niittää rahaa ja mainetta kenties freelancerina.
Nyt alkaa hieno vaihe vuodesta myös järjestön ja liikkeen kehittymisen kannalta. Itsepäisinkin työmyyrä saa yli kaksi kuukautta aikaa vain pyyteettömästi levätä ja nauttia kaikesta mukavasta. Samalla jokainen paremmasta yhteiskunnasta ja maailmasta haaveileva voi jaksaessaan ympärivuorokautisessa auringonvalossa hioa jotain kunnianhimoista ja suurta, nimittäin pohdelmaa siitä, mitä vasemmistolta puuttuu ja kuinka se saavuttaa sen. Ei paineita.
Antaakseni jotain pohjaa toivomalleni keskustelulle esitän ne kaksi asiaa, joista karkeasti ajatellen vasemmiston tuleva kukoistus mielestäni syntyy. Ensimmäinen on aikaisemminkin peräänkuuluttamani uusien ihmisryhmien saavuttaminen, jossa, kuten olen ennenkin tuonut ilmi, vasemmistonuoret pitelee avaimia menestykseen. Vaaleissa menestyneiden vasemmistolaisten ehdokkaiden kampanjoita pohtiminen auttaa mielestäni jo tässä. Esimerkiksi Mai Kivelällä oli uskomattoman onnistunut kampanja, jonka rakennuspalikoista voidaan Lapissakin inspiroitua.
Toinen tärkeä asia on muodostaa vahva, varteenotettava vasemmisto vastapainoksi perusporvarihallitukselle. Oikeistolaiset asiantuntijat ja tiedotuskanavat ovat jo pitkään päättäneet, miten kansa ajattelee. Ilman muutosta vasemmistolla ei ole mahdollisuutta järkevöittää yhteiskunnallista keskustelua tai niittää voittoa seuraavissa eduskuntavaaleissa. Mutta minkälainen tuo muutos itse asiassa olisi ja kuinka se saadaan aikaan? En tiedä, mutta mietitään yhdessä.
Sanon kolmannenkin asian: vasemmistonuorten uudella puheenjohtajalla on mahdollisuus saada hienoja asioita aikaan, kunhan pääsee tarttumaan työhön. Erityisesti uusien vasemmistolaisten asiantuntijoiden luominen ja osallistuttaminen keskusteluun on idea, jonka perään kuuluu laittaa sulkeisiin huutomerkkejä. Mutta miten se tapahtuu?
Kirjoitin pitkän ja hankalan tekstin. Nyt yritän kertoa jotain mukavaa. Yhdeksän vuoden merkittävä ajanjakso elämässäni päättyi tänään. Uskomatonta, mutta ei itketä. Seuraavat kaksi kuukautta vietän yrittäen kuluttaa mahdollisimman paljon aikaani miettien isokorvaisia, turkillsia eläimiä hassuissa hatuissa, välillä myös suunnitellen kunnianhimoisia rakennelmia tämän liikkeen varalle, sillä siitä tulee harrastukseni. Vietetään kiva kesä ja pidetään lippua korkealla.
- Milla Knuuti, Lapin Vasemmistonuorten hallituksen jäsen
