lauantai 27. kesäkuuta 2015

Rinteen Syriza-kanta ei ole kenenkään etu - avoin kirje

"Hyvä kansanedustaja Rinne,

Olen jonkin verran seurannut keskustelua Kreikan veloista ja siitä, mitä niiden suhteen pitäisi tehdä. Teidän ehdottomat linjauksenne asian suhteen ovat saaneet minut hyvin hämilleni ja epäuskon valtaan. Syriza kun on luettavissa nimenomaan sosiaalidemokraattiseksi, ei marxilaiseksi puolueeksi. Se yrittää saada oikeutta tavallisille kreikkalaisille, jotka on oikeistopuolueiden vallan seurauksena ajettu syvään ahdinkoon. 

Kreikan velkojen helpottaminen ei olisi maailmanhistoriassa ennenkuulumaton liike. Päin vastoin, eri maiden velkoja on annettu koko mitassaan anteeksi ennen, pitkin ja jälkeen 1900-lukua niin kosolti, että tapauksista on koottavissa pitkä lista. Velkataakkojen alla osittain tai kokonaan armahdettuihin maihin kuuluu nykyinen teollisuusveturi Saksa (velkoja armahdettu 1953), IMF:n ja Maailmanpankin mukaan "voimakkaasti velkaantuneita köyhiä maita" (1990-luku) ja valtioita, joissa kansanliikkeet ja suorasukainen kieltäytyminen takaisinmaksusta johtivat tulokseen (esim. Neuvosto-Venäjä 1918 ja Islanti 2008). Juridisia perusteitakin velkojen huojennukseen löytyy Kreikan kohdalla. Velkojien karskit vaatimukset leikattavista julkisen sektorin menoista ovat yksi selkeä syy siihen, miksi kreikkalaiset nyt kärsivät, eikä mahdollisuuksia osallistua bruttokansantuotteen luomiseen ole tarjolla varsinkaan nuorille.

Annetun velan leikkaaminen sen sijaan on hyödyllisintä, mitä velkojat voivat nyt tehdä. Kreikka ei pysty maksamaan koko rahaa takaisin vaikka se tekisi itsestään orjavaltion. Tulee siis kysyä: onko parempi pienentää taakkaa ja saada edes osa menetetystä summasta takaisin, vai odottaa, että Kreikka suistuu täydelliseen kaaokseen, jolloin senttiäkään ei ole pelastettavissa?

Hallituksen ja Soinin patistaminen ehdottomuuteen velkojen suheen saattaa olla yrityksenne houkutella perussuomalaisiin siirtyneitä ja nyt siihen puolueeseen tuohtuneita äänestäjiä SDP:hen. Itsekin näkisin perinteiset duunarit mieluummin osana teitä kuin perussuomalaisia, oman puolueeni ollessa vasemmistoliitto. Noiden äänten kalastelussa on mielestäni kuitenkin hyvin kyseenalaista käyttää keinona kovia kokeneiden kreikkalaisten vähäosaisten kuvaannollista yli kävelemistä. Yksi niin sosiaalidemokratian kuin sitä marxilaisemman vasemmistolaisuudenkin tärkeimmistä kulmakivistä kun on aina ollut ajatus siitä, että ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja hyviä keinotekoisten rajojen tuollakin puolen.

Suomalaisten turhautumuksen ohjaaminen hallituksen sijaan kreikkalaisiin ei ole eettisesti oikein eikä SDP:lle hyödyllistä.

Ystävällismielisin terveisin
Milla Knuuti" (Lapin Vasemmistonuorten hallituksen jäsen) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti